![]() |
||
| | etusivu | toimintakertomukset | säätiön säännöt | kilpailut | apurahat | yhteystiedot | intranet | | ||
|
MAJAOJA-SÄÄTIÖ TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena on tukea suomalaista kulttuurielämää sen kaikissa ilmenemismuodoissa. Säätiö toteuttaa tarkoitustaan jakamalla vuosittain apurahoja erilaisiin kulttuurikohteisiin. Etusijan saavat näyttämötaiteen ja musiikkitapahtumien tukeminen, taideteosten hankkiminen ja konservointi sekä kirjallisuuden edistäminen. Apurahat ja lahjoitukset Vuonna 2006 säätiön toiminnan painopisteenä oli suuri kirjoituskilpailu. Valtakunnallinen kilpailu oli avoin kaikille 1986 – 1992 syntyneille nuorille. Kirjoituskilpailussa etsittiin julkaisukelpoisia runoja, novelleja ja asiatekstejä, joissa nuoret ihmiset selvittelevät suhdettaan vanhempaan sukupolveen. Onko sinun vaikea omaksua vanhempien ihmisten arvoja ja ihanteita ja olisiko niiden tilalle haettava uusia? Mikä sinua kiinnostaa elämässä tällä hetkellä - pitäisikö sen kiinnostaa myös vanhempia? Lokeroiko suomalainen yhteiskunta nuoret ja vanhemmat erilleen toisistaan? Säätiö ei kuitenkaan halunnut rajoittaa aiheita vain edellä mainittuihin, vaan jokainen sai yleisteeman puitteissa keksiä näkökulmansa vapaasti. Kilpailuun tuli kaikkiaan 251 hyväksyttyä tekstiä. Kilpailun tuomariston puheenjohtajana toimi Kaisu Rättyä. Tuomaristoon kuuluivat lisäksi Maarit Alasuutari, Tuula Kallioniemi, Tommi Hoikkala, Yrjö Varpio sekä Maija Ikonen. Majaoja-säätiön hallitus varasi kilpailun toteuttamiseen 50.000 €, josta palkintoihin 20.000 euroa. Palkinnot jaettiin seuraavasti: 1. palkinto 5.000 € Huikuri Tuuli-Anna/Rupsahduksia 2. palkinto 4.000 € Forsbacka Meiju/ Hiljaista sukua 3. palkinto 3.000 € Hanhirova Anna/ Uunissa pannari, uunissa mustikkasoppa 4. palkinto 2.000 € Piiroinen Toni/Siellä jossain 5. – 10. Palkinnot á 1.000 € Ylimaunu Anna/Sisar kuivaliha Lappela Anni/Sakset Manninen Elina/Runoja Paatelainen Laura/Viisitoista minuuttia Sood Nitin/Valkoinen sankari ja musta sankariko? Pihlman Saara/Lapsesta, vanhemmasta ja ajan hengestä Voittaneista teksteistä julkaistaan antologia vuoden 2007 aikana. Säätiö jakoi vuoden 2006 aikana seuraavat apurahat: 2.000 € Lauri Viita- seura ry 2.500 € Teatterimuseon säätiö 1.000 € FORUM BOX osuuskunta, poikkitieteellisten tapahtumien toteutukseen 5.000 € Ihalainen Kirsi, klassisen musiikin äänittämisen opiskeluun 5.000 € Kangaslahden Nuorisoseura ry, Kangaslahden kyläkirjan toteuttamiseen 2.000 € Mäkilä Sasha, orkesterinjohdon lisäopintoihin Pietarin yliopistossa 2.000 € Männistö Kaisa, opintoihin Jerusalemissa, Israelissa 2.000 € Laine Anna-Kaisa, kuvataiteen opintoihin Englannissa 1.000€ Perttu Arvi, Maahanmuuttaja-romaanin kirjoittamiseen 2.500 € Vanhala Johanna, käsikirjoitusmatkaan Utahiin. 2.000 € Karttunen Annamari, henkilökohtainen apuraha Laukon kartanon työväenasuinrakennuksen dokumentointiin 14.000 € Mäkelä Matti, väitöskirjan tekemiseen 5.000 € Tampereen Konservatorio, lyömäsoittimien hankkimiseen konservatorion opetuskäyttöön 2.000 € Ortodoksinen kamarikuoroyhdistys ry 1.000 € Ahonen Anu & Johanna Väisänen, lasihelmien valmistukseen 1.000 € Koskinen Sandy, opiskeluun Intiassa Varsinainen toiminta ja hallinto Vuosi 2006 oli säätiön kuudes toimintavuosi. Säätiön perustamiskokous pidettiin 14.12.2000. Säätiön hallitukseen kuuluivat puheenjohtaja Maija Ikonen, varapuheenjohtaja Yrjö Varpio, Antti Ikonen, Ilari Laakso ja asiamies Ritva Tiainen. Hallitus kokoontui viisi kertaa. Tilintarkastajina toimivat KHT Hannu Pellinen ja KHT Mikko Lilja SVH Pricewaterhouse Coopers Oy:stä.
|
||
| © Majaoja-säätiö 2004 | viimeksi päivitetty 16.10.2007 | ||